sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Anna-Leena Härkönen: Onnen tunti


Ensikosketukseni Anna-Leena Härköseen tulee tässä. Olen positiivisesti yllättynyt. Onnen tunti pamahti kirjakerhosta ilmaislahjana, ja hyvä niin, sillä tuskin olisin sitä kirjaston hyllyiltä valinnut. Hiljalleen tähän lämpenin ja lopulta antauduin. Tämä nyt vain vei mukanaan.

Yhtenä päivänä Tuula leikkaa lehtileikkeen jossa käsitellään lastensuojelua, ja saa päähänpinttymän, että hänen täytyy ottaa sijaislapsi. Omia lapsia hän ei voi enää saada kohdunpoiston jälkeen. Avomies Harri ei ajatuksesta heti riemastu, mutta suhtautuu lopulta isällisen rauhallisesti ja huumorilla. Ennestään Tuulalla on jo poika, kymmenvuotias Roope. Roopen biologinen isä, Jari, on ulkomailla kauppoja tekevä bisnesmies, joka tapaa poikaansa harvoin.

Jo pelkästään soveltuvuusprosessi on pitkä ja luurangot meinaavat tulla ulos kaapeistaan. Tuula pohtii, syystäkin, onko hänestä ottamaan traumatisoituneita lapsia kotiinsa, ja miksi hänen täytyy välttämättä joku pelastaa. Tuulan äiti on ollut rankahko alkoholisti joka on jättänyt usein yksin kotiin ja isää on tuskin ollutkaan. Isästä mieleen on jäänyt vain matkalaukun kanssa autoon viivähtänyt varjo johon tytär on yrittänyt takertua.

Noin kirjan puolivälissä valokeila asettuu kahdeksanvuotiaaseen pikkuvanhaan Lukeen, ja viisivuotiaaseen enkelikikkuraiseen Venniin. Koviakokeneet sisarukset tulevat menneisyyden haamujen kanssa, eikä hirtetyiltä nukeilta ja yökasteluilta vältytä. Biologiset vanhemmat ovat tapaus sinänsä, ja heidänkin tarinansa tullaan kuulemaan.

Yleensä en hirveästi arvosta sitä, että tapahtumiin tuodaan liikaa tunnetta. Ei niitä tässä paisutella mitenkään, mutta kyllä niitä vähän voivotellaan. Eikä se haittaa yhtään. Kirja on rehellinen, eikä se pelkää inhimillisten ajatusten esilletuomista.

Pidin kirjan päähenkilöstä, Tuulasta, todella paljon. Hatunnoston paikka. Epätäydellisyydessään täydellinen äiti. Toisekseen pidin Harrin ja Tuulan suhteesta. Kaikenlaiseen katkeruuteen tottuneena on ilo lukea joskus onnistuneista suhteista. Niistä kirjoitetaan aivan liian harvoin.

4 kommenttia :

  1. Minulle tämä kirja ei ollut parasta Härköstä, joten jos pidit tästä, niin kannattaa lukea enemmänkin häneltä. Esim. Avoimien ovien päivä on yksi suosikeistani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Avoimien ovien päivä tuntuisi kyllä aiheiltaan enemmänkin kiinnostavalta. Kiitän vinkistä. Näemmä Härkönen kirjottaa noista äitisuhteista paljon.

      Poista
  2. Minäkin muistaakseni pidin tästä ja kirjan henkilöistä. Pidän yleensäkin Härkösestä, vaikuttavimpana mieleen on jäänyt Loppuunkäsitelty, omaelämänkerrallinen kirja. Suosittelen, vaikka aihe (siskon itsemurha) ei kevyimmästä päästä olekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Härkösellä tuntuu olevan paljonkin hyvistä aiheista kirjotettuja kirjoja. Toivottavasti Loppuunkäsitellyssä on käsitelty asioita yhtä hienosti kuin tässä arvostelemassani. Jostain syystä on tullut välteltyä Härkösen kirjoja, kun on ajatellut että hän on sellainen mediakasvo enemmän kuin kirjailija. Mukava joskus yllättyä positiivisesti.

      Poista