Sisilialaisperheen poika kiipeää nyrkkeilykehään ensimmäistä kertaa yhdeksänvuotiaana. Palermon rähjäisillä ja väkivaltaisilla kujilla varttuneeseen poikaan kohdistuvat suuret odotukset; jonakin päivänä hänen olisi voitettava kansallinen mestaruus – saavutus johon hänen isänsä ja setänsä eivät koskaan yltäneet. Siltala
Se, joka elää pelossa, tietää ensimmäisenä milloin on syytä säikähtää.
Davidun elämä on Sisilian kaduilla vaarallista ja väkivaltaista, mutta omalla tavallaan suojattua. Rosario-ukki ja Umbertino-isoeno pitävät siitä huolen, ja jossain määrin myös kannustavat poikaa tappelemaan. Onhan se toki niinkin, että vain vahvat selviävät. Davidu ei ymmärtääkseni elä mafiasuvussa, mutta suku yhtäkaikki pitää hänestä huolta erityisellä tavallaan. Davidun isä on ollut loistava nyrkkeilijä, liikanimeltään Paladiini, ja ukki tahtoo leipoa pojasta Italian mestarin. Davidu itse saa ystävältään lempinimen Runoilija. Jos häntä nyt voi Gerruson ystäväksi sanoa - jokainen sen päätelkööt itse.
Davidu on nuori poika, alussa yhdeksän, ja lopussakin vasta kolmetoista. Silti rakkaus Ninaan on kunniallista ja kaunista luettavaa. Hän on ikäisekseen oikeinkin kypsynyt tapaus. Kuten varmaan suurin osa tuon ajan sisilialaisista. Kyseessä kun on kovanahkainen, sodan, mafian ja fasismin kanssa kamppaillut kansa, joka on oppinut ettei ulkopuolisiin ole liioin luottamista. Poliisia kutsutaankin nimellä paskalakit. Väkivaltaa kirjassa on niin paljon ja niin monenlaisissa muodoissa että siihen ehtii turtua, ja lopulta se vaikuttaa itsestäänselvyydeltä. Sitä on kaduilla, kapakoissa, lasten leikeissä, nyrkkeilyaitioissa, tai muuten vain.
Aiheena nyrkkeily ei minua henkilökohtaisesti kiinnosta. Kunhan nyt ajattelin sivistää itseäni Sisilian historiakatsauksella, eihän siinä mitään menettääkään voi olla. Yllätyin positiivisesti. Enian kerronta on rauhallista ja elokuvamaista, dialogi aidon oloista, ja tunnelma kuin muistelmissa. Ei voi olla huomaamatta että kyseessä on taitava kirjoittaja. Yllätyin myös kirjan koskettavuudesta, sillä sellaistakaan en todellakaan odottanut. (Siitäkin syystä tästä on hankala kirjoittaa - kuten yleensä niistä kirjoista, joista on pitänyt.)
Naiset ovat kirjassa taka-alalla, suojeltavia, heikompia, ja useimmiten he harjoittavat ammattinaan prostituutiota. Ei naisia tyhminäkään pidetä. Maailma nyt vain on miesten. Kirjassa puhutaan yllättävän paljon rakkaudesta, ja hyvin arvostavaan sävyyn. Siinä on takakansi oikeassa, että rakkaus todella pulpahtaa esiin yllättävissä muodoissa ja paikoissa.
Rakastaminen ja onni eivät ole sama asia, ja yleensä ne kiertävät toisensa kaukaa.
Alkuteos: Così in terra
Suomentanut Leena Taavitsainen-Petäjä
Graafinen suunnittelu Jussi Karjalainen
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti