tiistai 24. syyskuuta 2013

Vikas Swarup: Nuoren naisen koetukset

Swarupin Tyhjentävä vastaus (2005) ei ole minulle tuttu kirja, vaikka siihen pohjaakin elokuva Slummien miljonääri. Joka taas on varmasti suurelle yleisölle tuttu. Minulla oli omat epäilykseni kyseisestä elokuvasta, mutta ystäväni pitkällisten vakuuttelujen ansiosta tulin elokuvan katsoneeksi. Sen rakkaustarina oli ainakin valkokankaalle ohjattuna vaikuttava - ja siitä syystä kai tähänkin kirjaan tulin tarttuneeksi. Samankaltaista, vaikka tyystin erilaista, satumaista ideaa tässäkin kierrätetään, mutta minulle kuitenkin jotain uutta ja erilaista. 


Nuoren naisen koetukset on tavallaan paljon kertova mutta hieman harhaanjohtava nimi. Onhan tässä toki nuori nainen, Sapna Sinha, kodinkonekauppias, jolle intialainen, ökyrikas teollisuusmies tahtoo lahjoittaa imperiuminsa. Miksi? Ja onko liian hyvään tarjoukseen tarttuminen koskaan hyvä juttu? Imperiumi on Sapnan sillä ehdolla, että hän läpäisee seitsemän koetta. Sapna on kuitenkin kaikkea muuta kuin kokeiden armoille jäävä heikko nainen, vaan hän on kirjan toimelias ja urhea naissankari.

Kiehtovinta tarinassa on värien ja makujen ja kastien tuoksuva Intia. Ainakin sellaisena minä sen aina näen. Se oli ehkä se suurin syy, miksi tähän kirjaan tartuin. Ollessaan samalla erittäin epäuskottava ja ihmeellisten sattumien kirja, se on samalla myös mielenkiintoinen kulttuurikatsaus - eikä siksi lainkaan ajanhukkaa. Se sai kyllä ajattelemaan kaikkea sitä korruption ja elintasoerojen määrää mikä Intiassa vallitsee. Kirja ei pelkästään mainitse asioista sivulauseessa, vaan menee syvälle Intia ongelmien ytimeen. Sellainen on tällaiselle nuorelle, tietämättömälle länsimaalaiselle pullamössölukijalle varsin hyvä juttu.

Pidän Swarupin kirjoittamistyylistä, vaikka kunnia kai kuuluu kääntäjälle, joka on sen saanut suoamenkielelle väännettyä. On iloista ja kepeää. Fonttivalinta vain ei ehkä ole se selkein mahdollinen, ja loputtomat << ja >> -merkit repliikeissä tuo sitä epäselkeyttä lisää.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti