tiistai 25. helmikuuta 2014

Katja Kaukonen: Kohina


Lääkärini totesi, että piileskelyssä oli kysymys häpeästä. Hänkään ei uskonut minua. Minusta piiloleikissä  oli kyse siitä, että joku tulisi etsimään ja löytäisi.

Katja Kaukosen Kohinassa (2014) nuori mies Alvar löytää tiensä syrjäiselle saarelle, jossa hän haluaa saada etäisyyttä elämäänsä ja palata muistoihin äidistään ja isästään, lapsuudestaan ja naissuhteistaan. Vaikka hän ei sitä heti myönnäkään että heissä olisi puimista, Alvar on hieman ulalla itsensä kanssa. Postin mukana Alvar saa aina salamyhkäisen kirjeen. Keneltä se on ja miksi se saa Alvarin aina tolaltaan?

Alvar Malmberg on arkkitehdiksi opiskelemaan lähtenyt, kaavoistaan tiukasti kiinni pitävä, tavallansa vähän karu ja tunnekyöhä mies, melkein kuin poika vielä, joka hän sanoo haluavansakin olla. Selkeästi Alvarilla on etäisestä lakimies-isästään ja Venetsiaan karanneesta korkealentoisesta äidistään paljon patoutumia. Alvar on moniongelmainen, enkä minä häntä ala tässä diagnosoimaankaan. Kai hän on surullinen, tahtoo jonkinlaisen päätöksen asioille. 

Kohinan kanssa saa olla tarkkana, ei saa antaa keskittymisen herpaantua. Ei voi keskittyä vain tarinaan. Tarinakin on ihan hyvä, mutta kieli on kuitenkin etusijalla, ainakin sellaisen kuvan sain lukiessani. Kieli on herkkää ja taidokasta. Juonta ja päähenkilön tunneskaalaa vihjaa hienovaraisesti tuulenpuuskat ja lumisateet, kuten muutkin kauniit metaforat. Nämä kaikki vertaukset toivat mieleeni lukioaikaiset äidinkielen tunnit, joilla jaettiin tekstinpätkiä ja mietimme yhdessä mitä mikäkin metafora merkitsee. En tiedä jos se on hyvä juttu. Jäinkin siis miettimään, mihin Kaukonen viittaa Kohinalla teoksessaan, sillä Alvarin muistelua säestää ihmiselämään kuuluva kohina, jota ei pääse pakoon edes yksinäisellä saarella. Meri kohisee, teeveen lumisade kohisee, kadun äänet kohisee. Jostakin syystä Alvar ei saa untakaan ilman tätä kohinaa, saa kuitenkin turvallisuuden tunteensa siitä?

Kohinasta huomaa rakkauden suomen kieleen. Jos tahtoo vähän vaivata päätänsä, tämä on mainio kirja. Ikävä vain, että päähenkilö jää kuitenkin etäiseksi. Ehkä niin on tarkoitus? Meren- ja luonnonläheisyys toi tunnelmaa.
Kirja on toki kotimainen, mutta sisältää paljon ruotsinkielisiä otteita, ne tuotti minulle vähän vaikeuksia sillä ruotsi jos mikä on ruosteessa. Jotain siis saattoi mennä yli ymmärryksen.

1 kommentti :