torstai 6. marraskuuta 2014

John Ajvide Lidqvist: Kuinka kuolleita käsitellään

Trillerien ja zombien ystäville.
Helleaalto aiheuttaa päänvaivaa Tukholmassa. Sähkölaitteet temppuilevat. Ja kas, kuolleet heräävät henkiin. Osa ryömii Romeron kunniaksi ihan haudastaan. Ei mikään uskottavin juonenkulku ruotsalaisen Ajvide Lindqvistin kirjassa Kuinka kuolleita käsitellään. Mutta uskottavaa se yhtä kaikki on. 

Otin tässä askeleen kauhurealismia kohti ensimmäistä kertaa, ja se tuntui aluksi vähän oudolta. Täytyi vähän rypistää kulmia. Aivan kuin olisin lukenut trilleriä tai rikosromaania, mutta yliluonnollisella mausteella. Ajattelin kädet puuskassa, että en tykkää ruotsalaisista kirjoista ja kaiken kruununa Ajviden kirjan pohjalta tehty elokuvasovitus Ystävät hämärän jälkeen oli minusta laimea elokuva.

Sainpas syödä sanani. Ekat sata sivua meni lujaa, ja vaikka siitä vähän vauhti hidastui, niin vielä lopussakin heilui korvat tuulessa. Mukava matka. Sivut eivät tuntuneet raskailta laisinkaan. Kun nyt sanon että kieli on sujuvaa ja helppolukuista, tarkoitan juuri sitä. Mitään historiaan jääviä kaunokirjallisia temppuja ei tullut vastaan. Asiat on kuten on, mutta onhan ne tosi jännästi.

Pisteitä ja papukaijamerkkejä jakaisin siitä, että Ajvide osaa pitää tarinan niin hyvin kasassa, että neljälle sadalle sivulle ei mahdu kuin muutaman päivän tapahtumat, eikä silti tule yhtään sellainen olo että nyt jaaritellaan. 

Kuolleet ehkä pääsevät ihmisten ajatuksiin tässä kirjassa, mutta mikäs temppu se nyt on, kun Ajvide itse osaa maalata eri ikäisten ihmisten ajatuksia maailmasta tehden sen uskottavasti. Nuoruuden kipeän kapinan ilmenemismuodoista hypätään kristillisen eläkeläisrouvan hurjaan seikkailuun. Kaiken huipuksi tehdään niistä vielä ystäviä. Mahtavaa.

Ihmiset reagoivat, kuten uskoisin heidän reagoivan. Media taas reagoi kuten aina nykyään, mässäilevästi. Yhteiskunnan reaktio on myös hyvin tätäpäivää. (Huomasinpa pientä yhteiskuntakritiikkiä...Mutta länsimaisesta yhteiskunnasta ei oikein voi kertoa edes realistisesti ilman että se kuulostaa kritiikiltä.)

Vaikka media mässää, kirja ei. Se tarjoaa näkemyksiä. Joillekin kuolleiden herääminen tarkoittaa tietysti sitä, että kyseessä on maailmanlopun enne. Se on jokaiselle jotakin, sillä kuolema koskettaa meitä kaikkia ennemmin tai myöhemmin. Zombit jaksavat kiinnostaa, ovat oikein sitä kuuminta hottia nyt. Minua kiinnostaa tieteellinen näkökulma. Miten voi olla elossa, jos ei ole elossa? Onko kuolleista heränneillä tietoisuutta? Mitä kuoleman jälkeen tapahtuu? Mikä on sielu? Näitä tässä on jankattu vuosituhansia. Entä jos me tiedettäisiin, mitä on tarjolla? Kuinka ihmisten suhtautuminen kuolemaan muuttuisi?

Ajatus ikuisesta elämästä maanpäällä on itse asiassa kammottava. Olla nyt täällä, aina.

Kiitän Ajvidea suositelleita, minä viihdyin. Ihanaa, että kirja oli hyvä, vaikka zombit olivat mitä olivat. Valitettavasti kirja ei vain näytä houkuttelevalta. Ei edes siltä miltä pitäisi. Kirja on realistinen, kansi epärealistinen. Eihän sydän edes näytä tuolta oikeasti. Kuten olen aiemmin maininnut, valitsen (turhamainen kun olen) usein kirjan kannen ja muutaman takakansiheiton jälkeen. Varmasti monta hyvää tarinaa jäänyt siksi lukematta.

Harmi. Tehkää parempia kansia.

4 kommenttia :

  1. Tämä on roikkunut minullakin lukulistalla. Kuulostaa hyvältä. Ja noista kansista: kurkkaapa joskus Ian Rankinin komisario Rebus -suomennosten kansia. Ne ovat oikeasti ihan kammottavia, mutta kirjojen sisältö kyllä on sitten sitäkin parempi. :) Harmi, sillä kansi on hyvä myyntivaltti. Itsekin tykkään näyttävistä kansista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Googlehaun perusteella noissa Ian Rankinin kirjankansissa ei ainakaan ole mitään ylimääräistä... Mutta ei kirjan kansi saisi näyttää siltä, että se on tehty kahdessa minuutissa.. :o

      Poista
  2. Olen vasta tutustumassa tähän kirjailijaan. Eli Ystävät hämärän jälkeen on pinossani.

    VastaaPoista
  3. En saanut otetta tähän, en kirjaan, en elokuvaan. Ehkä tämä ei ollut minun juttu.

    VastaaPoista